Tutkimus- ja tuotekehitystuet katalysoivat yritysten kasvua ja kansainvälistymistä

10.11.2025

Julkinen tutkimus- ja tuotekehitystuki (T&K-tuki) on nousemassa keskeiseksi tekijäksi suomalaisten yritysten kasvun ja kansainvälistymisen vauhdittajana, sillä yritysten tutkimus- ja tuotekehitykseen tullaan panostamaan merkittävästi aiempaa enemmän tukirahan muodossa.

 

Pääministeri Petteri Orpon hallitus on ilmoittanut kasvattavansa panostuksia T&K-rahoitukseen, ja esimerkiksi vuonna 2026 Business Finlandin myöntövaltuutta yritysten tuotekehitysrahoituksiin kasvatetaan yli sadalla miljoonalla eurolla.

 

Miikka Liimatainen

Miikka Liimatainen toimii myyntijohtajana Grants Funding Oy:ssä.

 

Samanaikaisesti suoria kansainvälistymiseen liittyviä yritystukia vähennetään ja tukimuotoja lakkautetaan. Kansainvälistymistoimiin on kuitenkin edelleen tukirahaa tarjolla, sillä Business Finland tukee jatkossakin kansainvälistymistä osana T&K-hankekokonaisuutta. Business Finlandin rahoittamissa tuotekehityshankkeissa jopa 20 % hankkeen kokonaisarvosta voi kohdistua kansainvälistymistoimiin, kuten esimerkiksi markkina- ja asiakaskartoituksiin uusilla markkina-alueilla. Myös ELY-keskuksilla on omat tukimuotonsa uusien markkinoiden avaamiseen.

Kun yhtälöön lisätään yritysten tunnustetusti vahva halu päästä kansainvälisille markkinoille, tuotekehitystukirahojen hyödyntämisen rooli korostuu entisestään. Yritykset, jotka haluavat jatkossa hyödyntää tukirahaa viennin edistämiseen, pääsevät avaamaan markkinaa tuetusti eri toimenpitein jo tuotekehitysprojektien yhteydessä.

 

T&K-rahoitus edellyttää ymmärrystä tukirahoituksen mahdollisuuksista

T&K-rahoituksen kasvu tarjoaa pk-yrityksille merkittäviä mahdollisuuksia kasvuun ja kansainvälistymiseen. Tarjolla olevan T&K-tukirahoituksen menestyksekäs hyödyntäminen edellyttää kuitenkin yrityksiltä aktiivista otetta sekä ymmärrystä rahoitusmuodoista ja niiden hakemisesta. On esimerkiksi tärkeää, että yritykset laativat suunnitelmallisen ja järjestelmällisen rahoitusstrategian ottaen huomioon kaikki tukivaihtoehdot, jotta tukimahdollisuudet voidaan hyödyntää täysimääräisesti.

Tyypillisesti pk-yritykset voivat saada tukea muutamasta kymmenestä tuhannesta muutamaan miljoonaan euroon, mutta yrityksen tulee itse sitoutua ja investoida vähintään puolet hankkeen kustannuksista. Tukirahoituksen tarkoitus on katalysoida ja nopeuttaa kehitysprosesseja sekä jakaa riskiä, ei kattaa koko kehitysprosessin hintalappua.

Mikäli yritysten omat resurssit ja osaaminen eivät riitä kunnollisen rahoitussuunnitelman laatimiseen ja tukien hakemiseen, tähän kannattaa hankkia ulkoista apua. Koska jos yritys ei hyödynnä tarjolla olevia tukimuotoja, kilpailijat sen tekevät. Pahimmillaan tämä johtaa kilpailuedun menetykseen.

Miikka Liimatainen, myyntijohtaja, Grants Funding Oy