Miten yrityskulttuuri rakennetaan?

13.10.2023

Pohjimmiltaan yrityskulttuuri on sitä, mitä työntekijät sanovat, kun johto ei ole paikalla. Yrityskulttuurin pohjan luovat kuitenkin johto ja johtajat.

Toimiva yrityskulttuuri ei synny sormia napsauttamalla. Sen rakentaminen vaatii aikaa, resursseja ja tahtotilaa – siihen pitää panostaa jopa vuosia ennen kuin se näkyy plussana viivan alla. Mahdollisista virheistä huolimatta on uskottava siihen, että pitkäjänteinen työ takaa yritykselle paremman tulevaisuuden.

Yrityskulttuurin pohja luodaan johtamistyöllä. Jos yrityksen johto suhtautuu työhyvinvointiin ja sen kehittämiseen vakavasti, ollaan jo oikealla tiellä. Lisäksi tarvitaan johtaja, joka näyttää henkilöstölle omalla esimerkillään hyviä toimintamalleja. Käskyttäminen ja komentaminen ei johda mihinkään. Uskottava johtaja johtaa työntekijöitä omilla teoillaan ja inspiroi heitä entistä parempiin suorituksiin. Siksi johdon tehtävä on luoda työhyvinvointia ruokkiva ilmapiiri, jossa jokaisen työntekijän on hyvä ja turvallinen olla. Fyysiseen työhyvinvointiin taas liittyy esimerkiksi asianmukainen ergonomia.

 

Toimiva yrityskulttuuri on työhyvinvoinnin lähde

 

Avoin, läpinäkyvä ja salliva yrityskulttuuri tukee työhyvinvointia. Kun sekä johto että muu henkilöstö allekirjoittavat yrityskulttuurin ominaisuudet, yrityskulttuuri voi kukoistaa. Läpinäkyvyys edesauttaa sitä, että työntekijä tietää, miksi asioita tehdään. Kun työllä on jokin selvä tarkoitus ihminen tekee työnsä tehokkaammin ja tunnollisemmin.

Avoimuus taas voi liittyä esimerkiksi rehellisen suoraan palkkakeskusteluun. Salliva yrityskulttuuri tarkoittaa sitä, että työntekijä pystyy halutessaan parantamaan yrityksen toimintaa. Jos hän haluaa kehittää itseään tai työyhteisön toimintatapoja, siihen on syytä tarjota mahdollisuus.

 

Palaa etusivulle