Yli 40 vuotta toiminut muuramelainen Serimedia valmistaa merkintä- ja painotuotteita teollisuuden kone- ja laitevalmistajille. Teollisuuden ja teknologian murros on pyyhkinyt monet perinteiset silkkipainot kartalta, mutta vaativissa kohteissa silkkipaino on yhä kestävyydeltään ylivoimainen painotekniikka. Siksi se on edelleen Serimedian käytössä.
Yrityksen tarina sai uuden suunnan vuonna 2008 joulupöydässä, kun myynnin ammattilainen Simo Manninen pestattiin mukaan vaimonsa Maiju Mannisen perheyritykseen. Yrittäjäpariskunnan luotsaama strateginen kirkastus muovasi Serimediasta ketterämmän ja kasvuhakuisemman toimijan. Nyt edessä on seuraava harppaus, jossa tekoäly kulkee mukana.

Tekoäly mukana arjen helpottamisessa ja tuotannon tehostamisessa
Tällä hetkellä tekoälyä hyödynnetään Serimediassa vielä maltillisesti esimerkiksi myynnin tukena ja tiedonhaussa. Isompien organisaatioiden kanssa käydyt keskustelut ovat avanneet silmiä sille, mitä kaikkea voidaan automatisoida. Tekoäly tulee väistämättä mukaan kaikkeen liiketoimintaan, ja etulyöntiasemassa ovat ne, jotka oppivat hyödyntämään sitä tehokkaasti.
Tulevaisuudessa Serimedia aikoo kartoittaa tekoälyn mahdollisuuksia esimerkiksi:
- Toimistotyön automatisoinnissa: Ensimmäisessä vaiheessa tekoäly valjastetaan tekemään avustavia rutiinitoimenpiteitä. Tekoäly ottaa vastaan tilauksen ja kirjaa sen automaattisesti tuotannonohjausjärjestelmään. Tämä nopeuttaa tilausvahvistusten käsittelyä ja sujuvoittaa asiakaspalvelua.
- Älykkäässä tarjouslaskennassa: Toisessa vaiheessa tekoäly tuodaan yrityksen omaan, suljettuun ympäristöön opettelemaan tuotannon työtä. Tekoäly laskee tarjoukset automaattisesti historiatiedon pohjalta, jolloin myyjien tehtäväksi jää tarkistaa ja hyväksyä luonnokset.
- Tekoälyn ja robotiikan yhteispelissä: Pidemmän aikavälin visioissa yhdistyvät robotit ja tekoäly. Robotit siirtävät kappaleita painoon, ja tekoäly valvoo laatua. Jos painojäljessä ilmenee virhe, robotti voi keskeyttää työn, ja tekoäly korjata asetukset.
Kynnys on korkea, portaat helppoja
Tekoälyn käyttöönottoa Serimedia vertaa uuden työntekijän perehdyttämiseen.
”Se on kuin palkattaisiin henkilö, jolla ei ole aiempaa tietoa yrityksestä. Alkuun pitää opettaa toimintatavat, mikä voi tuntua vaikealta. Mutta kun vauhtiin päästään, tekoäly oppii nopeasti ja homma muuttuu helpoksi. Kynnys on suuri, mutta portaat ovat helppoja.”
Oikean, teollisuuden alaa ymmärtävän tekoälyasiantuntijan löytäminen on projektissa avainasemassa, kun Serimedia lähtee rakentamaan omaa tekoäly-ympäristöään. Luottamus ja tietoturva ovat kaiken perusta, ja tiedot eivät saa päätyä kaikkien saataville. Jotta projektista tulee turvallinen, kumppanivalinta on kriittinen.
Kasvu alkaa kotimaasta
Viime aikoina kypsynyt ajatus globaalista markkinasta antaa Serimedialle suunnan seuraaville vuosille. Ensimmäisenä tavoitteena on vakiinnuttaa paikka Suomen johtavana teollisuusmerkintöjen kumppanina. Tulevaisuudessa Serimedian konseptilla on valmius suunnata myös kansainvälisille markkinoille.
”Maailma muuttuu ympäristöystävällisemmäksi ja turvallisemmaksi, mikä tarkoittaa, että ympäristö- ja turvallisuuslainsäädäntö tiukentuu ja merkintöjen määrä tuotteissa kasvaa. Kasvulle on alalla valtavat mahdollisuudet.”
Teollisuus kehittyy jatkuvasti digitalisaation ja koneiden tekemän työn kautta. Teknologiaa kehitetään maailmanlaajuisesti, ja käsityötä pyritään minimoimaan. Uusiin vaatimuksiin vastatakseen Serimedia aikoo tulevaisuudessa hyödyntää tekoälyn ja automaation mahdollisuuksia toiminnan eri osa-alueilla.
