Kun puhutaan tekoälystä, keskustelu karkaa usein korkealentoisiin visioihin tai pelkoihin ihmistyön korvaamisesta. Salolaisen vuonna 2025 perustetun DAHA Softwaren perustajien Kai Rasin ja Sari Vuoskosken viesti on toisenlainen. DAHAn mielestä tekoäly ei ole ihmisen korvaaja, vaan organisaation supervoima – kunhan pohjatyö on tehty kunnolla.
DAHA on kiinteistöalan datan hallintaan, ohjelmistosuunnitteluun ja teknologiakonsultointiin erikoistunut yritys. Kiinteistöala on datarikas ympäristö, jonka potentiaali on toistaiseksi lähes hyödyntämättä. Datan merkitys kasvaa kuitenkin jatkuvasti, ja DAHA auttaa muun muassa kiinteistönomistajia löytämään ratkaisuja arkipäivän haasteisiin. Yrityksen tarina on alkanut tekoälyn aallonharjalla, ja yritystä voidaankin kutsua tekoälynatiiviksi.

Datasta automaatioihin ja tekoälyyn
Moni yritys haluaa hypätä suoraan tekoälyn hyödyntämiseen. Jotta tekoälyä voi hyödyntää tehokkaasti, ensin on otettava haltuun data ja automaatiot.
”Ilman laadukasta datan hallintaa tekoälyn hyödyntäminen voi olla kompuroivaa. Kun dataan keskittyy, löytyy jopa euroissa mitattavaa potentiaalia.”
Tiedolla johtaminen vaatii läpinäkyvyyttä. DAHAn tavoitteena on tuoda liiketoimintaan mittareita, joissa käyttäjä näkee tarkalleen mistä luvut lasketaan. Datan hallinnan ja tekoälyn avulla DAHAn asiakkaat pystyvät ennakoinnin kautta pienentämään “tulipalojen” määrää ja kasvattamaan kilpailukykyään.
Yksi DAHAn tärkeimmistä missioista on tuoda isojen yritysten työkalut ja kilpailukyky myös pk-yritysten saataville. Monella pienellä yrityksellä ei ole omaa IT-osaamista, mutta tekoälyn ansiosta ne voivat päästä kiinni samantasoisiin työkaluihin kuin alan suuret toimijat.
“Kokeile paljon, ja heitä roskiin paljon”
DAHAssa tekoälyä käytetään sisäisesti lähes kaikessa tekemisessä. Yrityksessä on kokeiltu rohkeasti jopa ”tekoälyorganisaatiota”, jossa tekoäly toimii vaikkapa myyntipäällikkönä. Kokeilu todettiin toimimattomaksi, mutta käteen jäi paljon oppeja. Rohkeus kokeilla ja kyky heittää huonot kokeilut roskiin ovat avainasemassa: timanttien löytäminen vaatii paljon toistoja.
DAHAssa tekoälyä hyödynnetään muun muassa:
- Ohjelmoinnissa. Tekoälyn ympärille on tärkeää rakentaa niin sanotut valjaat, sillä tekoäly rönsyilee eikä juurikaan sano “en tiedä”.
- Dokumentoinnissa, testauksessa ja tuotannon kehityksessä. Tekoäly voi nostaa esiin kohtia, joissa toimintaa kannattaa tehostaa.
- Liiketoiminnassa ja markkinatutkimuksessa. Tekoälyn avulla voidaan pallotella kentältä saatua asiakaspalautetta ja tuote-ideoita. Paras hyöty on saatu silloin, kun tekoäly laitetaan kyseenalaistamaan omat ajatukset.
Olennaista on tekoälyn lukutaito.
”Kaikki täytyy alustaa ja kertoa juurta jaksaen. Se kehittää samalla omaa ulosantia ja jalostaa ajatuksia.”
Tekoälyn käyttö vaatii pysähtymistä
Seuraavan kolmen vuoden aikana DAHA aikoo kasvaa yhdessä kehittyvän kiinteistöalan kanssa. Tavoitteena on herätellä alaa huomaamaan datan ja tekoälyn tarjoamat liiketoimintahyödyt. Jotta tekoälyn käyttöönotto onnistuu, sitä ei voida tehdä vasemmalla kädellä. Tekoälyn hyödyntäminen vaatii turvallisuuden huomioivia kokeiluja ja pysähtymistä nykyisten prosessien äärelle. Kun pohjatyö ja datan laatu ovat kunnossa, tekoälystä muodostuu työkalu, joka muuttaa koko liiketoiminnan suunnan.
Vaikka tekoäly on tehokas apuri, ihmisten välinen vuorovaikutus ja ulkopuolinen sparraus on osoittautunut DAHAlle korvaamattomaksi. Tekoälyn kanssa yksin puuhaillessa voi tulla sokeaksi omalle tekemiselle. Ihmiseltä saadut vinkit rauhoittavat ja varmistavat, että yritys on oikeilla raiteilla. Tekoälyä ei tule seurata sokeasti, vaan sen tehtävä on toimia sparraajana.
