Koska on hyvä aika TKI-rahoitukselle? – CASE: Paptic

08.05.2024

Kasvuyrityksen polku ei ole lineaarinen. Tuen tarve muuttuu kasvun eri vaiheissa, ja siksi myös TKI-hankkeiden rahoituksen avain on oikea-aikaisuus.

Papticin missiona on muovin korvaaminen muun muassa joustopakkausten ja uudenlaisten, innovatiiviseen kuitureseptiin pohjautuvien pakkausmateriaalien avulla. Vuonna 2015 perustettu yritys on kulkenut jo monen kasvuvaiheen läpi. 

Alun etsimisestä ja kokeilusta on nopeasti siirrytty markkinoiden koulimaan vakaaseen toimintaan. Tällä hetkellä Papticissa eletään vahvaa skaalaamisen aikaa.

– Me kehitämme tuotetta markkinoiden ja asiakkaiden tuleviin tarpeisiin. Meidän kehitystyötä kuvaa hyvin pitkälle aktiivisuus ja ajankohtaisuus, Paptic Oy:n teknologiajohtaja Heidi Saxell kuvailee.

Rahoituksen ja yhteistyön merkitystä kasvuyrityksen taipaleella ei voi Saxellin mukaan korostaa liikaa. Yritys toimii tiiviissä yhteistyössä tutkimuslaitosten, raaka-ainetoimittajien, sopimusvalmistajien ja asiakkaiden kanssa.

 

Oikea rahoitus oikeaan aikaan

 

Papticilla on ollut kasvupolun varrella useampia TKI-hankkeita ja rahoituksia. Hankkeet ovat liittyneet esimerkiksi tuotekehitykseen, kestävyyteen ja kansainvälistymiseen.

– Meillä on ollut useampi projekti, jota on tuettu Business Finlandin lainalla tai suoralla tuella. Tämän lisäksi Paptic on saanut kilpailtua Horizon Europe EIC Accelerator- tukea, Saxell sanoo.

Rahoitus näyttelee isoa roolia sekä yrityksen alkuvaiheessa kun kehitystyö on vielä kesken, että ylösskaalaamisen nopeimmassa vaiheessa. Tuolloin yrityksen rakenteiden ja henkilöstöresurssien kasvattaminen vie paljon varoja, mutta markkina ja asiakaskunta ei ole vielä vakiintunut. 

Erityisen tärkeänä Saxell näkee Papticin alkutaipaleelle ajoittuneen, kaupallistamiseen liittyvän hankkeen, joka rahoitettiin Business Finlandin lainalla. Hanke osoitti, miten tärkeää on saada rahoitusta oikeaan aikaan ja suunnata sitä markkinan kehittämiseen ajoissa.

– Asiakaskontaktien luomista ei voi aloittaa vasta sitten, kun yrityksellä on olemassa valmis tuote. Kontaktia on otettava heti, kun on olemassa edes jonkinlainen tuote tai ajatus tuotteesta, ehkä jopa aiemmin.

Panosta hankkeiden ja rahoitushakemusten oikea-aikaisuuteen. Esimerkiksi myyntiä tulee kehittää jo kauan ennen tuotteen valmistumista.

 

Rahoituksen kotiuttamisessa auttaa joustava strategia

 

Mitään yksiselitteistä onnistumisen kaavaa rahoituksen kotiuttamiseen Saxell ei osaa muotoilla.

– Se on ainakin huomioitava, että kasvuyrityksen polku ei ole lineaarinen. Alkuperäinen suunnitelma liiketoiminnasta ja tuotteesta muuttuu matkan varrella hyvinkin paljon, sillä markkinan reunaehdot vaikuttavat aina tuotekehitykseen.

Tyypillisesti rahoituksen saaminen kasvun ja tuotekehityksen alkuvaiheessa on helpompaa verrattuna myöhempiin vaiheisiin. Kelkkaa joudutaan kääntämään monesti, mikä taas vaikuttaa rahoitushakemuksiin.

– Markkina ei välttämättä vedä siinä muodossa, mitä yrityksessä on alunperin ajateltu. Tämä on hyvä pitää mielessä ja olla ajan tasalla rahoitushakemuksia tehtäessä.

 

NÄIN KOTIUTAT RAHOITUSTA KASVUN ERI VAIHEISIIN

 

1. Panosta hankkeiden ja rahoitushakemusten oikea-aikaisuuteen. Esimerkiksi myyntiä tulee kehittää jo kauan ennen tuotteen valmistumista.

2. Panosta joustavaan strategiaan. Markkinan reunaehdot muokkaavat yrityksen alkuperäistä liiketoimintasuunnitelmaa ja tuotetta kasvupolun aikana.

3. Erilaisiin kasvun vaiheisiin on tarjolla erilaisia rahoituksia. Esimerkiksi Business Finlandilta saa kattavasti tietoa yrityksen tilanteeseen sopivista mahdollisuuksista.

 

Palaa etusivulle
Haastattelussa Heidi Saxell, Paptic Oy:n teknologiajohtaja.