Ledi Group: Kasvun takana ihmiset – toimialasta huolimatta

19.03.2024

Ledi Group Oy:n Sirkku Vahvaselkä-Vuorenpää sanoo, että samat johtamisen ja talouden lainalaisuudet pätevät olipa kyseessä varhaiskasvatusalan yritys tai teollisuusyritys. Kasvun ja menestyksen takana ovat aina ihmiset, jotka tekevät työtä, jossa ovat hyviä.

Sirkku Vahvaselkä-Vuorenpää perusti yksityisen päiväkodin Muurameen vuonna 1997. Hän toimi päiväkodin johtajana 20 vuotta, ennen kuin menestyneen päiväkodin myynti tuli ajankohtaiseksi.

Oli aika sateinen marraskuinen iltapäivä, kun sain puhelun, jossa kysyttiin olisinko valmis myymään yritykseni. Keskustelun jälkeen vähän miehen kanssa mietittiin. Ajattelin, että minulta ei kauhean montaa kertaa tätä varmaan tulla kysymään, Vahvaselkä-Vuorenpää kertoo.

Päiväkodin omistajuus ja työ alalla jäi historiaan vuonna 2019. Silloin Vahvaselkä-Vuorenpää aloitti työt teollisuusalalla Ledimainos Oy:ssä ja K-S Ecoled Oy:ssä, joiden pääomistaja hänestä oli tullut aktiivisen sijoittamisen myötä.

Ensin ajattelin o-ou, mitä ihmettä olen tehnyt. Olen varhaiskasvatuksen ammattilainen! Mutta nopeasti tuli ajatus, että johtaminen, talousasiat – ihan sama missä (alalla) olet – samat lainalaisuudet pätee, Vahvaselkä-Vuorenpää toteaa.

Uusissa yrityksissä Vahvaselkä-Vuorenpään tavoite oli fuusioida ne. Fuusio Ledi Group Oy:ksi tapahtui vuonna  2022. Ledi Group tarjoaa yrityksille tuotteet ja palvelut valaistukseen ja sähköurakointiin.

Fuusion yhteydessä roolit jäsentyvät ja Vahvaselkä-Vuorenpään työlistalle jäi yrityksen taloushallinto. 

En puutu niihin asioihin mitä en osaa, teen niitä mitä osaan. Haluan, että ihmiset tekevät työtä jossa ovat hyviä. Sillä tavalla yritys pystyy kasvamaan ja menestymään, Vahvaselkä-Vuorenpää tiivistää.

Palaa etusivulle
Haastattelussa Sirkku Vahvaselkä-Vuorenpää, Ledi Group.